Elämää kultaisennoutajan kanssa

Kultainennoutaja ei nimensä mukaisesti nouda kultaa, mutta kaikkea muuta se kyllä noutaakin. Oli kädessäsi pallo, pala ruokaa, tai vaikkapa likainen sukka, voit olla varma, että kultainennoutaja lähtee juoksemaan tämän perään. Tämä koirarotu on aikanaan jalostettu noutamaan ammuttuja lintuja vesistö, jonka vuoksi vielä satoja vuosia myöhemminkin, niiden noutamis- ja uimisvietti on erittäin kova.

Kultainennoutaja, koirien symboli

Kultainennoutaja on yksi maailmamme tunnetuimmista koiraroiduista, sillä sitä käytetään mainoksissa, peleissä, sekä elokuvissa yleisenä “koiran symbolina”. Sen ulkonäöstä ei voi erehtyä ja siksi tätä usein käytetäänkin vaikkapa koirateemaisissa nettipeleissä, kun halutaan kuluttajalle viestiä, mistä tietyssä pelissä on milloinkin kyse. Koirilla teematut pelit ovatkin tutkitusti olleet esimerkiksi naisten suosiossa ja tällä usein on pyrittykin rakentamaan kaikille miellyttäviä nettipelejä. Mm. netticasinot ovat luoneet jo satoja erilaisia pelejä, jossa pääosissa seikkailevat niin kultaisetnoutajat, kuin vaikkapa terrieritkin.

Minkälainen koira on kultainennoutaja?

Kultainennoutaja on varma valinta henkilölle, joka ei esimerkiksi ole koskaan ostanut koiraa. Maailman pienimpiä koirarotuja se ei todellakaan ole, mutta luultavasti se kaikkein helppohoitoisin. Suuren kokonsa vuoksi ne tarvitset paljon liikuntaa, mutta pysyvät myös tyytyväisenä rauhallisemmassakin kotitaloudessa. Ne rakastavat makoilua, syömistä, makoilua, syömistä, sekä syömistä. Mikäli päätät tällaisen koiran hankkia, kannattaakin olla syöttämättä sitä ihan jatkuvasti, välttääksesi ikäviä liikakiloja. Tulet ensimmäisten kuukausien aikana huomaamaan, että heidän ruokahalunsa on loppumaton. Jos hankit kultaisennoutajan, kannattaa myös varautua siihen, ettet tule todennäköisesti asunnossasi enää koskaan syömään rauhassa, ilman ettei nappisilmäinen kaverisi tuijota sinua välittömässä läheisyydessä, herkeämättä, aina ja lopullisesti.

Saat koirastasi kuitenkin elinikäisen ystävän, joten huolehdithan siitä hänen ansaitsemallaan tavalla. Ole johdonmukainen, mutta älä liian tiukka. Anna koirasi olla osa laumaasi, sillä silloin hän on kaikkein tyytyväisimmillään.

Kultainennoutaja ja kesä

Kesä on jokaisen koiranomistajan upeinta, sekä haastavinta aikaa. Kesällä saatat kohdata erilaisia ongelmia kuten kuumuus, ötökät, punkit, käärmeet, sekä iho-ongelmat. Yleinen ongelma kuumalla kelillä on myös se, että lemmikit saattavat karata ulos, kun kotia tuuletetaan. Kannattaa siis olla varuillaan erityisesti, kun ikkunoita tai ovia pidetään auki.

Yleisimpiä ongelmia erityisesti kultaisillanoutajilla on uimisesta, tai tarkemmin ottaen turkin kastumisesta, johtuvat ongelmat. Näiden koirien iho on usein hyvin herkkä erilaisille tulehduksille, jonka turkin jatkuva märkyys aiheuttaa. Kesällä kun koirasi menee uimaan, olisi ensisijaisen tärkeää, että kuivaat sen huolellisesti joka kerta. Mikäli koirasi aluskarva kastuu, siellä alkaa pyöriä loputon mikrobien kierre, joka sitten aikanaan voi tulehduttaa pahastikin koirasi ihon.

Paras tapa ennaltaehkäistä tätä, on trimmata koirasi karva mahdollisimman lyhyeksi, ennen ensimmäistä uintikertaa. Iho-ongelmat kultaisillanoutajilla ovat äärimmäisen rasittavia, sillä ne uusiutuvat todella helposti. Kannattaa sijoittaa n. 25e per kuukausi trimmaukseen (esim. eläinliikkeissä yleensä tällainen palvelu on käytössä), kuin maksaa 500-1000e eläinlääkärissä käyntiin. Mikäli koirasi sairastuu tähän ihotulehdukseen (paremmin tunnettu eläinlääkärissä nimeltä “hotspot”), vaatii se lähes aina eläinlääkärillä käyntiä. Ihoa hoidetaan siten, että kaikki ylimääräinen karva ajetaan ympäriltä jotta iho pääsee hengittämään, sekä koiralle määrätään usein kortisonia ja antibiootteja. Koiran iho saattaa tulehtua jo tunnissa niin pahoin, ettei sitä pysty edes trimmaamaan ilman rauhoitusta.

Punkit

Punkit ovat yksi suomalaisen kesän suurimmista vitsauksista, joita ei kannata aliarvioida. Koiralle erilaisia hoitokeinoja ei ole tiedossa, mikäli borrelioosi iskee. Punkkien levittämää tautia kannattaa kuitenkin ennaltaehkäistä esim. erilaisten punkkipantojen ja karkotteiden avulla. Mikäli koirasi ui todella paljon, emme suosittele pantojen käyttöä, sillä ne vapauttavat myrkyllisiä aineita vesistöösi, jota et välttämättä kesämökilläsi halua. Paras ratkaisu uivalle koiralle on punkkitabletti, joka annetaan 3 kuukauden välein. Tämä estää punkkien kiinnittymisen koirasi ihoon ja on perusterveelle koiraalle lisäoireeton lääkeaine.

Tässä pääsimme raapaisemaan pintaa kultaisennoutajan hoidosta erityisesti kesän aikana. Kannattaa siis muistaa niin karvojen trimmaaminen kuin punkkipannatkin, sekä tietysti kaikki tavanomaiset hoitorutiinit. Ja tietysti koirilla, aivan kuin ihmisilläkin, nesteen tarve kasvaa helteellä, joten muista tarjota riittämiin raikasta vettä kultaisellenoutajallesikin!

 

 

Privacy Policy